Mie kirjoittelen tänne pienimuotoista reissublogia Red Bull Romaniacs 2021 -matkaltamme. Tämä ensimmäinen kirjoitus on tekstipainotteinen ja kuvakin on pelkkä kännykkäräpsy lennolta. Miulla on kuitenkin tarkoituksena kuvailla reissun aikana paljon, joten blogikin luonnollisesti jäsentyy kuvien ympärille. Kuvaus on miun intohimo ja se kuvankäsittelyineen se vie aika runsaasti aikaa välillä muutenkin kiireisistä päivistä, joten tekstejä ei välttämättä aina kovin paljoa synny. Katsotaan kuinka käy!
Mieheni Aki on jo useampana kesänä matkustanut Romanian ystävänsä Aleksin mekaanikoksi Red Bull Romaniacs -kilpailuihin. Aikaisemmin olen saanut vain kuunnella tarinoita ja ihastella kuvia, mutta nyt sovimme, että tänä vuonna minäkin lähden mukaan. Red Bull Romaniacs on maailman vaikeimmaksikin mainittu viisipäiväinen hard enduro -kilpailu. Kilpailu vaatii kuskeilta äärimmäistä taitoa ja kestävyyttä. Radat ovat todella haastavia sekä kuskeille että moottoripyörille ja rikkoutuneita laitteita korjaillaan usein jopa myöhään yöllä seuraavaa päivää varten. Mekaanikoille riittää siis myös työtä. Kilpailussa on useita eritasoisia luokkia. Aleksi osallistuu tänä kesänä ensimmäistä kertaa vaikeimpaan Gold-luokkaan, jota kuvataan kisan sivustolla sanoilla ”impossible to ride” eli ”mahdoton ajaa”. Romaniacs-kilpailu käydään upeassa vuoristomaisemassa Sibiun-kaupungin ympäristössä. Tänä vuonna kisa ajetaan 27.-31.7. Jos siuta kiinnostaa lukea kisoista lisää, lueskele täältä: www.redbullromaniacs.com
Matkustimme Romaniaan lentäen. Lensimme Helsingistä Bukarestiin Akin sekä Aleksin toisen mekaanikon Timpan kanssa sunnuntaina 25.7. Bukarestista jatkoimme taksilla Sibiuhin. Lento kesti parisen tuntia ja taksimatka lyhyine pysähtymisineen 4,5 tuntia. Lappeenrannan ja Helsingin välisen automatkan ja odottelujen ansiosta matka-aika venyi 13,5 tuntiin. Hyvässä seurassa ja yhdessä kirjaa kuunnellen matka sujui kuitenkin rattoisasti. Koronatilanne aiheutti tietenkin vähän hankaluutta maskien käytön, jatkuvan käsien pesun tai puhdistuksen ja turvavälien varmistelun vuoksi. Suomi kuului Romanian korona-luokituksissa vihreisiin, suhteellisen turvallisiin maihin, joten koronatesti- tai -rokotustodistuksia ei vaadittu. Pääsimme siis koronasta huolimatta onneksi matkaan ja Aleksi sai tärkeät mekaanikkonsa kisaan mukaan.
Jätä kommentti